Evankelinen seurakunta katolisen kirkon sisällä
Evankelisen seurakunnan historia kaupungissamme sai oudon alun. Tapahtuman voi ajoittaa noin vuoteen 1550. Jo aiemmin näkyi merkkejä siitä, että uskonpuhdistus oli leviämässä.
Károly Chernelin mukaan myös Jurisichin perheessä oli niitä, joita uskonpuhdistus kiinnosti. Vielä aiemmin saapui esiaalto, kun eräs Anna Kőszegi tuomittiin, koska hän oli "valdenasilainen".
. 
Lutherin kirjoitukset saapuivat pian. Saksaa puhuvassa kaupungissa niitä ymmärrettiin – ei pelkästään kielen vuoksi, vaan myös kirjoitusten sanoma tavoitti ihmiset: "Kirkko tarvitsee uudistusta!" Niinpä 1550-luvulla kaupungin enemmistö kutsui itseään "luterilaisiksi".
Vuonna 1554 pastori Mihály Álts luovutti vastarinnasta huolimatta rauhanomaisesti Pyhän Jaakobin kirkon avaimet evankelisille. On epäselvää, pitivätkö molemmat tunnustuskunnat jumalanpalveluksia samassa kirkossa vai kokoontuivatko katoliset "yleistalossa". Varmaksi tiedetään, että evankelinen seurakunta käytti tuota keskiaikaista, 1300–1400-luvuilla rakennettua kirkkoa 117 vuoden ajan.
Evankelisen seurakunnan kaksi kirkkoa
Chernelin mukaan uskonpuhdistuksen myötä perustettiin kirkon lisäksi myös koulu. Seurakunnassa toimi noin 30 pastoria, sekä saksankielisiä että unkarinkielisiä. Seurakunnan kasvavaa merkitystä kuvaa hyvin, että noin vuonna 1615 saksankielinen osa rakensi uuden kirkon – nykyisen Emmerich-kirkon – entisen viereen. Näin seurakunnalla oli noin puolen vuosisadan ajan kaksi kirkkoa.
Evankelinen seurakunta ilman kirkkoa
Vuonna 1671 piispan lähettämä valtuuskunta palautti Pyhän Jaakobin kirkon katoliselle kirkolle. Vielä tuskallisempaa oli, kun vuonna 1673 myös evankelisten rakentama kirkko otettiin pois. Seurakunta jäi ilman kirkkoa! Mutta ns. "vastareformaatio" toi vielä vaikeampia aikoja. Vuoden 1681 valtiopäivien päätöksen mukaan protestanttisia jumalanpalveluksia sai järjestää vain tietyissä, laissa määrätyissä kirkoissa. Alueellamme näitä oli neljä: Nemeskérissä, Nemescsóssa, Vadosfassa ja Nemes-Dömölkissä. Meidän seurakuntamme joutui siis matkustamaan Nemescsóhon. Sinne saapui väkeä myös sisä-Őrségistä ja nykyisestä Itävallasta. Paikallisille tämä oli hankalaa, sillä tiet ja puutarhat olivat mutaisia. Ihmiset lähtivät jalan jo lauantaina, jotta ehtisivät sunnuntain jumalanpalvelukseen. Näin maaseudulle syntyi hengellinen keskus. Peltopapit kuten Mihály Achs ja János Sartorits (joka perusti Alumneumin Csóhon) palvelivat täällä. Yhdestä pastorista (György Fridelius) tiedetään, että hän uskalsi palata Kőszegiin, mutta ei koskaan tullut takaisin. Näin seurakunta eli sata vuotta, kunnes "babylonialainen vankeus" päättyi.
Evankelinen seurakunta uudessa kirkossa
Lokakuussa 1781 keisari Joosef II julkaisi uskontosäännöksen (Toleranzpatent). Muiden uskontojen edustajia tuli suvaita, he saattoivat ottaa julkisia virkoja ja rakentaa sisäpihalle tornittoman rukoushuoneen ("oratorion"), jos 100 perhettä rahoitti sen. Kun säädös luettiin vuoden lopulla, ihmiset riemuitsivat. Kőszegissä 352 ja Zsidányssä 30 perhettä tuki rakentamista. Kesäkuussa 1793 kirkon peruskivi laskettiin ja marraskuussa se vihittiin käyttöön (ilman alttaria ja urkuja). Gyöngyös-kadulta ostettiin taloja seurakunnalle ja koululle. Vasta 1700-luvulla Kőszegin seurakunnalla oli ensin yksikerroksinen, sitten kaksikerroksinen oma rakennus. Rakennuksessa oli asuntoja pastoreille, koululle ja orpolapsille. Tällöin perustettiin mm. nuoriso- ja naisyhdistykset. Ajatus uudesta, suuresta kirkosta syntyi myös. 1900-luvun alussa jopa torni rakennettiin. Sitten tulivat maailmansodat – ja meille jäi vanha, kaunis kirkkorakennus. Jumalalle kiitos! – sanovat monet.
Keveházi László
